Minulla on ADHD ja olen autisti. Nämä asiat jäivät lapsuudessani tunnistamatta, ja olen saanut ymmärtää monta asiaa itsestäni jälkikäteen. Miksi jotkut muille yksinkertaiset asiat olivat minulle vaikeita? Miksi saatoin uppoutua aiheeseen niin syvälle, että muu maailma katosi? Miksi ajattelin asioista tavoilla, joita oli vaikea selittää? Ja miksi päässäni saattoi olla valtava järjestelmä, joka ei suostunut muuttumaan siistiksi tehtävälistaksi?

En ajattele, että neurodivergenttiys olisi automaattisesti supervoima. Sellainen tarina olisi liian siisti. Siihen voi liittyä vahvuuksia, mutta myös vaikeuksia. Sama ominaisuus voi olla kumpaakin riippuen ympäristöstä.

Tekoäly työpöytänä

Tekoälyn kanssa olen huomannut jotain kiinnostavaa. Ensimmäistä kertaa käytössäni on työkalu, jonka kanssa voin yrittää rakentaa käyttöliittymää myös omalle ajattelulleni.

Koulussa ja työelämässä asiat järjestetään usein suoriksi ketjuiksi: ensin yksi, sitten kaksi, sitten kolme. Kirjoita johdanto, sitten käsittely, lopuksi yhteenveto. Minun ajatteluni ei useinkaan ala niin. Se voi alkaa kuudesta kohdasta yhtä aikaa. Yksi asia yhdistyy toiseen, sieltä kolmanteen ja sitten johonkin käsitteeseen aivan toiselta alalta. Hetken päästä pöydällä on järjestelmä, jota en olisi pystynyt rakentamaan lineaarisesti alusta loppuun.

Ajattelu voi tuottaa kiinnostavia asioita. Se voi myös tuottaa aivan käsittämättömän sotkun.

Tekoäly voi parhaimmillaan auttaa sotkun käsittelyssä. Se ei ajattele puolestani – se pitää paloja pöydällä yhtä aikaa. Voin kaataa sille ajatuksen keskeneräisenä. Voin sanoa: "Tässä on kuusi asiaa, joiden välillä näen yhteyden, mutta en osaa sanoa, mikä se on." Sitten voin pyytää sitä järjestämään ne. Voin hylätä järjestyksen, pyytää toisen, riitaantua koneen kanssa ja huomata sen tulkinnan kautta, mitä itse oikeastaan tarkoitin.

Tekoälyn arvo voi olla vastapinnassa: jossakin, jota vasten oma ajatus tulee näkyväksi. Kannattaa myös katsoa, mihin valitsemasi työkalu tallentaa tekstisi – kaikkea ei tarvitse uskoa millekään koneelle.

Rajojen paikka

Tekoäly ei automaattisesti tee neurodivergentin ihmisen elämästä helpompaa. Se voi tehdä myös päinvastoin.

Jos mielessä on jo kaksikymmentä ideaa, tekoäly pystyy tuottamaan kaksisataa lisää. Jos keskittyminen karkaa helposti uuden kiinnostuksen perään, koneella on loputtomasti uusia kaninkoloja. Jos täydellisyydentavoittelu jumittaa projektin, tekoäly tarjoaa rajattomasti uusia versioita hiottavaksi. Ja jos impulssi sanoo "TEHDÄÄN UUSI JÄRJESTELMÄ", kone vastaa kohteliaasti: "Totta kai. Tässä arkkitehtuuri." Se ei välttämättä kysy, oliko neljä edellistä järjestelmää valmis. :D

Siksi rajat tarvitaan myös tekoälyn kanssa. Omia projektejani kiinnostavat sellaiset tekoälytyökalut, joille voi antaa tarkan tehtävän – "Tarkista rakenne. Älä muuta väitteitä. Älä lisää uusia faktoja" – ja joissa ihminen hyväksyy lopputuloksen. Silloin tekoäly on työkalu, jolla on työmääräys, ei mystinen nero.

Tämä toimii minulle myös ajattelun tukena. Kaikkea ei tarvitse ratkaista samalla hetkellä. Yksi osa koneesta katsoo rakennetta, toinen väitteitä, kolmas kieltä. Lopulta minä päätän, mitä hyväksyn. Olen ulkoistanut osan järjestämisestä, mutta en ajatuksen omistajuutta.

Ympäristöä voi muuttaa

Tässä on yksi tärkeimmistä asioista, joita haluaisin nähdä teknologiassa. Kaikkien ei tarvitse käyttää samaa käyttöliittymää samalla tavalla, oppia samalla tavalla tai rakentaa ajatustaan samassa järjestyksessä.

Jos yksi tarvitsee selkeän vaiheistetun listan, rakennetaan sellainen. Jos toinen tarvitsee visuaalisen verkon, rakennetaan verkko. Jos kolmas saa ajatuksensa ulos keskustelemalla, kone voi auttaa siinä. Jos neljäs haluaa rakentaa ensin ja lukea teorian vasta sitten, oppiminen voi alkaa prototyypistä.

Tekoäly on tässä kiinnostava mahdollisuus. Sen ei tarvitse tietää täydellisesti, millainen ihminen olet – sen ei pidäkään. Käyttöliittymästä voi tulla joustavampi.

Puhumme joskus neurodivergenttien vahvuuksista niin, että niistä tulee uusi vaatimus: ole luova, ole hyperfokusoitunut, ole järjestelmäajattelija, ole poikkeuksellisen hyvä jossakin. Ei. Ihmisen ei tarvitse perustella olemassaoloaan sillä, että hänen vaikeuksiensa toisella puolella on markkinoitava superkyky.

Mutta jos sinulla on tapa ajatella, joka on törmännyt jatkuvasti ympäristön rakenteisiin, voi olla kiinnostava kysyä: voisiko ympäristöä muuttaa?

Voiko tekoäly auttaa sanoittamaan idean? Pilkkoa tehtävän? Tehdä luonnoksesta rungon? Muuttaa monimutkaisen ajatuksen selkokielelle? Toimia harjoituskumppanina ilman sosiaalista painetta? Pitää väliaikaisesti muistissa rakennetta, joka muuten karkaa? Auttaa rakentamaan prototyypin ennen kuin osaat kaikki tekniset yksityiskohdat?

Jos vastaus on kyllä, tekoäly voi muuttaa ympäristöä.

Lopuksi

En kirjoita tätä neurodivergenssin asiantuntijana enkä tekoälyn kaikkitietävänä mestarina. Opettelen, testaan, rakennan ja hajotan. Välillä huomaan tehneeni jotain järkevää, välillä rakentaneeni teknologisen pesukarhukirkon keskelle viikkoa. Molemmista voi oppia.

Minua kiinnostaa enemmän avoin prosessi kuin asiantuntijarooli, jossa pitäisi esittää olevansa valmis. Siksi haluaisin nähdä ympärilläni myös muita, jotka rakentavat erilaisista lähtökohdista.

Jos sinun tapasi ajatella on tuntunut vääränmuotoiselta: ehkä se ei ole vääränmuotoinen. Ehkä osa ympäristöstä on ollut liian jäykkä. Tämä ei tarkoita, etteivätkö vaikeudet olisi todellisia. Minulla ne ovat. Mutta vaikeuden rinnalla voi olla kysymys: mihin tämän voisi kanavoida?

Tarkoitus ei ole, että jokainen perustaisi yrityksen tai ryhtyisi tekoälyinsinööriksi. Kyse on omista asioista: musiikkiin, kirjoittamiseen, tutkimiseen, käsitöihin, pelaamiseen, luontoon, historiaan, kieliin, ohjelmointiin, yhteisöihin. Johonkin, josta juuri sinun pääsi kiinnostuu enemmän kuin ympäröivä maailma pitää kohtuullisena.

Tekoäly voi olla siinä yksi työkalu. Ei identiteetti eikä pelastus – työkalu.

Jos olet neurodivergentti ja nämä ajatukset tuntuvat omilta, minua kiinnostaisi rakentaa tällaisia asioita yhdessä. Ei ole pääsykoetta. En välitä tutkinnosta, en siitä, osaatko koodata, en siitä, oletko rakentanut tekoälysovelluksia aiemmin. Jos osaat jotain, tuo se pöydälle. Jos et osaa vielä, tuo kysymys. Minäkään en tiedä kaikkea – juuri siksi yhteistyö kiinnostaa. Voit jättää kommentin tai kirjoittaa minulle – otan yhteyttä, jos haluat jatkaa keskustelua.

Ehkä tarvitsemme tekoälyn aikakaudella vähemmän järjestelmiä, jotka yrittävät saada kaikki ajattelemaan samalla tavalla, ja enemmän järjestelmiä, jotka antavat erilaisille ihmisille mahdollisuuden tehdä omalla ajattelullaan jotain näkyvää. Kaikkien aivojen ei tarvitse mahtua samaan käyttöliittymään. Voimme rakentaa uusia.